Hampaiden röntgenkuvausta ei pidä välttää raskauden vuoksi

21.9.2015

Aihetta käsitellään Stuk:n julkaisemassa tiedotteessa 21.9.2015.

Raskaudenaikainen hammasröntgentutkimus ei aiheuta haittaa kehittyvälle lapselle, selviää tuoreessa tutkimuksessa. Raskauden vuoksi ei siis pidä välttää tai siirtää myöhemmäksi tarpeelliseksi katsottua hammasröntgentutkimusta.

Kuten muutkin röntgenkuvat, myös hammasröntgenkuvat voidaan ottaa ainoastaan silloin, kun lääkäri katsoo, että kuvaus on tarpeen eli siitä saatava hyöty on suurempi kuin mahdollinen haitta. Raskauden vuoksi hammasröntgentutkimusta ei kuitenkaan pidä välttää tai siirtää myöhemmäksi.

Säteilyturvakeskuksen (STUK), Helsingin yliopiston sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tekemän tutkimuksen mukaan hammasröntgenkuvauksesta aiheutuva säteilyannos on niin pieni, ettei se aiheuta haittaa sikiölle [1]. Sen sijaan havaitsematta tai hoitamatta jäävä hammastulehdus voi olla sekä kehittyvälle lapselle että äidille monin verroin haitallisempaa kuin kuvauksesta aiheutuva vähäinen säteilyaltistus. Uuden tutkimustiedon mukaan hammastulehdus voi mm. lyhentää raskautta ja vaikuttaa vauvan kokoon [2].

Vatsan alueen suojaukseen ei ole tarvetta

Hammasröntgenkuvauksissa saatetaan käyttää lyijysuojaa, joka suojaa säteilyltä myös varsinaisen kuvausalueen ulkopuolelle jääviä vartalon osia, esimerkiksi vatsaa. Nykyiset vatsan alueen suojauskäytännöt vaihtelevat, mikä lisää etenkin raskaana olevan potilaan huolta, jos juuri häntä ei ole suojattu hammasröntgenkuvauksen aikana.

Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka vatsan alueen suojaus raskauden aikana pienentää sikiön annosta entisestään, ei tällä ole käytännön merkitystä, sillä kuvauksesta aiheutuva säteilyaltistus on muutenkin niin pieni. Säteilysuojelun kannalta vatsan suojaus ei siis ole tarpeen.

Suomessa tehdään vuosittain lähes 3 miljoonaa hammasröntgentutkimusta. Potilaille kuvaukset aiheuttavat suhteellisen pienen säteilyannoksen. Kun kuvaus tehdään raskaana olevalle potilaalle ilman vatsan suojausta, sikiön säteilyannos jää tutkimuksen mukaan alle 0,01 millisievertin kaikissa hampaiden ja leukojen alueen yleisimmissä röntgentutkimuksissa. Tämä vastaa noin kahden vuorokauden altistumista ympäristön taustasäteilylle tai kahden tunnin lentomatkalla kertynyttä altistusta kosmiselle säteilylle.[1]

Voit lukea Stuk:n tiedotteen täältä.

Viitteet:

[1] Kelaranta A, Ekholm M, Paula T, Kortesniemi M. Radiation exposure to foetus and breasts from dental X-ray examinations: effect of lead shields. Dentomaxillofacial Radiology 2016; 45: 20150095. doi: 10.1259/dmfr.20150095.

[2] Harjunmaa U, Järnstedt J, Alho L, Dewey KG, Cheung YB, Deitchler M, Ashorn U, Maleta K, Klein NJ, Ashorn P. Association between maternal dental periapical infections and pregnancy outcomes: results from a cross-sectional study in Malawi. Trop Med Int Health. 2015 Jul 30. doi: 10.1111/tmi.12579.